Kaukapartion kesäleiri

Kaukapartion kesän 2023 kesäleiri järjestetään 11.-16.7. Kapan omalla kämpällä Limperissä, Sastamalassa.

Koko viikon kesäleiri on seikkailija, tarpoja ja samoaja -ikäisille.

Sudenpennut osallistuvat retkelle loppuviikosta (todennäköisesti 13.-16.7 ajaksi)

Leiriä suunnitellaan pian ja lisätietoa päivitetään kun sitä saadaan.

Merkkaathan siis nyt jo kalenteriisi kesän partiomaisimman viikon!

Tulevien tapahtumien, retkien, leirien ajankohtia lisätään ja päivitetään toimintakalenteriin, pitkin kautta (kevät/syksy). Sitä kannattaa silloin tällöin käydä kurkistamassa.

Vuosikokouksessa johtokolmikko vaihtui

Kaukapartion 19.2. pidetyssä sääntömääräisessä vuosikokouksessa vaihtoivat pestejä usea henkilö, hallitus uudistui ja nuorentui.

Lippukunnanjohtajaksi valittiin Anni Kuutti, ohjelmajohtajaksi Vilma Kuutti ja pestijohtajaksi Anna Kaisko, hallitukseen saatiin paljon uusia ja nuoria jäseniä, muutama tukeva aikuinen jäi nuorien seuraksi.

Johtokolmikko- malli tuli käyttöön Kaukapartiossa 6 vuotta sitten. Mallin idea on jakaa lippukunnan johto-vastuuta useammalle henkilölle jotta sitä ei tarvitse kantaa kenenkään yksin. Ilolla toimivia johtajistoja näyttää yhdistävän yksi asia: hommia on jaettu useammalle ihmiselle. Lisää tietoa johtokolmikosta.

Johtokolmikko malli on toiminut erittäin hyvin edelliset kuusi vuotta, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Lippukunnanjohtajaksi valittu Anni on ollut Kaukapartion jäsen sudenpennusta saakka. Viime vuodet hän on toiminut apulaislippukunnanjohtajana, akelana ja sampona. Annilla on ollut myös pestejä Tampereen partiolaisissa ja Hämeen piirissä. Tukena apulaislippukunnanjohtajana Annilla on sampona toimiva Juho Salminen sekä koko johtajisto.

Nettisivujen toimitus toivottaa Annille onnea ja menestystä mielenkiintoiseen ja haastavaan tehtävään.