Adventtikalenterien tilitys perjantaihin 2.12. mennessä

Viimeinen tilaisuus tilittää adventtikalenterien ja joulukorttien myynnistä saatuja rahoja ja palauttaa myymättömiä tuotteita on perjantaina 2.12. kello 18-19 Kaukajärven kololla.

Adventtikalenterin ensimmäinen luukku avattiin jo, mutta mattimyöhäiset voivat vielä käydä ostamassa kalenterin tällä viikolla kololta ryhmien kokoontumisaikoina.

Joulumyyjäiset 10.12.

Kaukapartio on saanut myyntipöydän Aamulehden järjestämiin joulumyyjäisiin. Perinteiset joulumyyjäiset pidetään Tampere-talon Sorsapuistosalissa lauantaina 10.12.2011 klo 11-15 välisenä aikana. Myyjäisten avulla keräämme rahaa ensi vuonna vietettävän 40-vuotisjuhlavuoden leirien ja tapahtumien rahoittamiseen. Myyjäisten onnistumiseen tarvitaan myös kotien apua.

Myytävät tuotteet voivat olla: lahjatavaroita, joulukoristeita, joulukortteja, leivonnaisia ja elintarvikkeita, jotka eivät tarvitse kylmäsäilytystä. Myytävien lahjatavaroiden ja joulukoristeiden pitää olla uusia ja itse valmistettuja, sillä kyseessä ei ole kirpputori.

Myytävät tuotteet voi tuoda suoraan Tampere-talolle Sorsapuistosaliin ennen myyjäisten alkua 10.12.2011 klo 8.00 jälkeen aina 10.30 asti. Mahdolliset myymättä jääneet tuotteet myydään Kaukapartion omassa joulujuhlassa 12.12.2011.

Ilmoitathan Tiinalle, mitä teidän perheenne voisi myyjäisiin valmistaa. Tarkempia ohjeita tämän linkin takaa.

Adventtikalenteri S-marketilta, lauantaina 26.11.

Kaukapartiolaiset myyvät adventtikalentereita Kaukajärven S-marketilla, sisätiloissa, kello 9-17. Tulehan ostamaan omasi, jos et ole vielä ostanut! Kalenterin ensimmäinen luukku avataankin jo sitten sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina.

Seikkailija, tarpoja, jos et ole vielä omaa myyntivuoroasi sopinut, niin ota yhteyttä omaan johtajaasi tai suoraan Kipaan (Kirsi Aalto).

Artolle Hopeasusi!

Kaukajärvellä liikkuu huhu, että Artolle olisi myönnetty Hopeasusi no 114 ja että se olisi luovutettu lauantaina 19.11. hämäläisen partiopiiritoiminnan 90-vuotis
juhlagaalassa. Arto toimi Kaukapartiossa lippukunnanjohtajana vuosina 1992-1995 ja sen jälkeen vielä pitkään rahastonhoitajana. Piirissä partiopolku vei piirihallitukseen, aluksi talousasioissa, sitten piirinjohtajaksi sekä partioneuvostoon.

Jatka lukemista ”Artolle Hopeasusi!”

En minä sitä sotkenutkaan! – ajatuksia siivoamisesta

Kapalossa on julkaistu juttusarjaa “ajatuksia”, jossa Riitta, entinen lippukunnanjohtaja (1999-2003), nykyinen perheenäiti, kertoo, miten erilaiselta moni juttu partiossa näyttää, kun on omia lapsia. Tämä juttu on julkaistu Kapalossa 2/2010, kun vanhempi lapsista oli neljän ja nuorempi vuoden.

Olen jo ennen esikoisen syntymää ruvennut seuraamaan erästä vauva-aiheista nettipalstaa. Lasten kasvaessa äitien keskustelunaiheet ovat olleet monenlaisia. Äskettäin oli puhetta siivoamisesta: minkä ikäisen voi odottaa osaavan siivota jälkensä ja onko väärin pistää lapsi siivoamaan myös sisarustensa jälkiä.

Jatka lukemista ”En minä sitä sotkenutkaan! – ajatuksia siivoamisesta”