Partiota ei tarvitse aloittaa seitsemänvuotiaana, vaan mukaan voi tulla myöhemminkin. Tanja aloitti vaeltajana viime kesänä ja lähti mukaan vetämään sudenpentulauma Ilveksenpentuja. Hän kirjoittaa myös nettiin juttusarjaa Ilveksenpentujen touhuista.
Olihan se hirmuisen jännittävää tulla ensimmäistä kertaa kololle ja laumailtaan kun kaikki on tuttua mutta ei kuitenkaan. Pitäisi auttaa ja ohjata pieniä sudenpentuja, vaikkei tiedä itsekään mistään mitään.
Lapset kuitenkin olivat reippaita ja mukavia, sellaisia jotka saavat paljon aikaan vaikka hieman pulisevatkin. Minä ja Sanna lähdimme leikittämään laumaa koulun pihalle, lapsille hieman energianpurkua ja vanhemmille hetkinen aikaa jutella Tiinan kanssa ja mahdollisuus hankkia lapselle tarvittavia tavaroita. Mietin, että pitäisiköhän minunkin hankkia Sudenpennun jäljet- kirja ja lueskella hieman iltalukemistona, ettei olisi aivan tietämätön.
Reippaita lapsia on aina ilo leikittää, niin reippaita ja niin kovia juoksemaan, että Maa, meri, laiva- leikkiä olisi saanut leikkiä hamaan tulevaisuuten asti, mutta pian oli kuitenkin pakko lopettaa, että päästäisiin askartelemaan nimilappuja. Minun huudellessani, oli Sanna hyvin tarkkaavainen, jotta huomattaisiin jotain eroavaisuuksia, millä pudottaa lapsia pois pelistä. (Kuka nyt haluaisi lopettaa tälläisen pelin tasapeliin kaikkien kanssa? Ei kukaan.)
Aina pitää hieman askarrella ja kun uusista lapsista kyse, niin ei kukaan muista tai tiedä toisen nimeä, mikäs siis parempi kuin hieman tuunattu nimilappu. Siinä samalla kun maalailtiin pyykkipoikia keltaisiksi, me johtajat esittelimme itsemme ja kerroimme hieman mitä kaikkea partiossa puuhaillaan. Aikas paljon tuttua minäkin löysin kaikesta Sannan ja Tiinan kertomasta. Joku sudenpennuista ennätti myös kysellä koska niitä eväitä oikein syödään? Siis mitä eväitä? Laumaillan jälkeen kuitenkin paljastui, että kuuliaiset vanhempamme olivat noudattaneet syysohjelmaa tunnollisesti ja pakanneet eväät koska siellä lukee, että ”Eväät reppuun”. Meidän truepartiolaisille Tiinalle ja Sannalle ei ollut tullut mieleen, että me ei-vielä-partiolaiset ajattelemme ”Eväät reppuun” fraasin hieman eri tavoin kuin he.
Maalikerroksien kuivumisia odotellessamme, keskusteltiin hieman lemmikkieläimistä, lähes jokaisella taisi olla lemmikki kotona. Väittäisin, että jos tarkemmin kysyisi, joku saattaisi myös ilmoittaa pikkusisarestaan tässä kohtaa. Askartelu on oikein kivaa ja kyllä siinä itsekin innostui maalailemaan pyykkipoikaansa just eikä melkein, se taitaakin kuulua niihin mistä tiedän varmasti tykkääväni myös jatkossa. No okei, partiossa kaikki vaikuttaa sellaiselta mukavalta käsillä tekemiseltä, joka on selkeästi se minun juttu.
Eikä siinä vielä kaikki, jotta pyykkipojissa olisi aito ilvesfiilis, piti siihen saada pilkkujakin, nytpä voidaan lällätellä, että meilläpä on blingbling-ilveksenpentuja, niin hienoja kimalletäpliä tuli koristeiksi pyykkipoikiin. Meidän lauma oli nyt jo niin reipasta väkeä, että moni lähti mielellään Tiinan mukaan pesemään siveltimiä ja maalialustoja.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä päästiin jakamaan jokaiselle oma sudenpentukirjansa, lapset suorastaan hihkuivat kun saivat tietää, että äiti tai isä oli ostanut kirjan sillä aikaa kun ulkoiltiin. Siitä löytyikin kaikenlaista jännittävää ja mielenkiintoista, tutkailtiin merkkejä ja kyseltiin koskas leivotaan ja mikä kumma tämä kissamerkki oikein on? Löytyihän sieltä äidille ja isällekin hieman läksyjä, lapsilla oli oikein hauskaa kun kerroimme, että Kotiväen-osio pitää olla luettuna ensiviikoksi. Saimme myös kuulla, että lähes kaikki osasivat lukea ja kirjoittaa, se on aika mieletön juttu!
Ensi viikolla sitten taas! Toivottavasti sudenpennuillekin jäi yhtä innokas fiilis kuin minulle ja luulen, että minua taitaa pikkiriikkisen enemmän jännittää kuin näitä reippaita sudenpentuja.
