Partiokesä huipentuu Ilves-leiriin

Ilves-ilta järjestettiin tiistaina 4.6. Kaukajärvellä. Paikalla oli kaikenkaikkiaan kolmisenkymmentä Kaukapartiolaista. Ilves-illassa läpi käyty kalvosetti löytyy tästä.

Illassa esitettiin myös useita kysymyksiä. Sudenpentuja ja isompiakin eniten askarruttaa tietenkin telttajako. Telttajako on tehty, kaikki pääsevät kaverin (tai sisaruksen, jos sitä on pyydetty) kanssa samaan telttaan. Kun pientä säätöä vielä on tekeillä, niin telttajakoa ei julkistettu. Alkuleiristä on ahtaampaa, mutta sudenpentujen lähdettyä isommat pääsevät levittäytymään.

Isolla leirillä tavarat voivat lähteä herkästi omille teilleen. Kun niihin merkkaa koodin ”Henna, Kapa, E4 Ekotekoäly”, ne toimitetaan takaisin leirilippukuntaan. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että varuusteet viipyvät matkalla useamman päivän.

Leirilippukunnanjohtaja Henna Siiki lähetti 15.7. illan suussa leirikirjen sähköpostitse, joka kannattaa lukea ajatuksella läpi. Tässä muutamia poimintoja:

Välipala
Ilveksellä syödään neljästi päivässä (aamupala,lounas,päivällinen,iltapala) ja päivät ovat pitkiä. Omat välipalat ovat sallittuja ja leiriltä löytyy myös kioskeja ja kahviloita.

Bussit
Bussikyydit leirille lähtevät 24.7. kello 9.15 Kaukajärven ja kello 8.55 Levonmäen koloilta. SAAPUKAA AJOISSA LÄHTÖÖN. Mieluiten jo 8.40 lähtöpaikasta riippumatta. Oman lähtöpaikka löytyy sähköpostin liitteenä olevasta listasta ja lähtöpaikan saa vaihtaa vain Hennan luvalla. Bussimatkan hinta toiseen suuntaan on 7€ ja menopaluun hinta on 12 €. Jos tiedät, että et kulje bussilla molempiin suuntiin, ilmoitathan siitä jos et sitä vielä ole tehnyt.

Sudenpennuille Kaukapartio järjestää vain menokyydin. Paluu on vanhempien kyydeillä vierailupäivän jälkeen tai piirin yhteiskuljetuksella, johon piti varata paikka jo kesäkuun alkupuolella. Leirialueelle ei pääse maksamatta vierailupäivämaksua.

Isompien kanssa Evolta takaisinpäin tulemme yhdellä bussilla, joka on Tampereella n. 16.45 ja kiertää molempien kolojen kautta.

Leirikirjeet
Jokaisen kannattaa vielä lukea huolellisesti läpi Ilveksen lähettämät leirikirjeet joista löytyy mm kattava pakkauslista, sekä esimerkiksi leirin säännöt läpi luettaviksi.
https://www.ilves19.fi/osallistujille/leirikirjeet/

Pakkaaminen
Pakatessa on tärkeää huomioida, että mahdollisimman vähän tavaraa kulkee rinkan ulkopuolella.

Ikäkausikohtaiset pakkauskohteet:

Sudenpennut: 1,5l muovipullo, askartelusakset,pehmo-/muovieläin (saa takaisin ohjelman jälkeen) , Piirilehti Täplä 2/2019 (ilm. 24.5.) keskiaukeama (voi tulostaa myös Ilves19-nettisivuilta)
Sudenpennuilta kerätään sakset ja puukot leirin alkaessa johtajien haltuun. Vesilaaksoa varten kellukkeet/kelluttavat liivit mukaan, jos uidessa tarvitsee. Sudenpennut uivat altaassa.

Seikkailijat:

Tarpojat: Lista vartion yhteisistä tavaroista löytyy WhatsApp -ryhmästä.

Samoajat: Tarkistakaa varustelista Mestarin Oppeihin ja ota pestiisi tarvittavat mahdolliset välineet.

Leirin ensiapuvastaan terveiset

Tsekkaa sähköpostista, jos lapsellasi on jokin säännöllinen lääkitys!