Partioviikolla juhlitaan

Partioviikkoa vietetään tänä vuonna 22.-28.4. Partioviikolla voi koulussa tai työpaikalla käyttää partioasua. Kaukapartiolaisten partioviikon päätapahtumia ovat Yrjönpäivän juhla 23.4. kello 18.00 Kaukajärvellä ja Partioparaati sunnuntaina Hämeenlinnassa. Ilmoittautumisaika paraatiretkelle päättyy Yrjönpäivänä.

Paraatissa Jaro Ruokonen, Julia Enlund ja Sarah Heittola saavat II lk:n Mannerheim -soljen, Kirsi Aalto ja Tiina Ruokonen Hämeen partiopiirin pronssisen ansiomitalin sekä Inka Lindström ja Lauri Holopainen Hämeen partiopiirin kuparisen ansimerkin. Hyviin tapoihin kuuluu, että oma lippukunta on runsaslukuisena hurraamassa.

Partio näkyy toivottavasti myös eskari-ikäisille lapsille. Kaikkiin Hämeen partiopiirin alueen eskareihin on nimittäin lähtenyt piiristä partioseikkailu materiaalipaketti. Kaukajärvellä voi partiota hyvillä mielin esitellä eskari-ikäisille: pystymme syksyllä ottamaan uusia sudenpentuja.

Toimintakausi jatkuu vielä Yrjönpäivän juhlan jälkeen toukokuun loppupuolelle.