Author Archives: Riitta Niemistö
Omakin jäsenmaksu on maksettava
Kaukapartion oma jäsenmaksu on yleensä kerätty yhdessä piirin ja keskusjärjestön jäsenmaksun kanssa. Tänä vuonna se kuitenkin kerätään teknillis-inhimillisen virheen vuoksi erikseen. Jäsenmaksun suuruus on vielä tänä vuonna kahdeksan euroa ensimmäiseltä ja kolme muilta jäseniltä. Jäsenmaksulaskut lähtevät postiin tällä viikolla ja maksuaikaa on kolme viikkoa.
Sunnuntaina 19.2. Haiharan kartanolle
Kaukapartio osallistuu tänäkin vuonna perinteikkääseen Kaukajärven talvipäivään. Talvipäivä on kaukajärveläisten yhdistysten ja yhteisöjen yhdessä järjestämä tapahtuma kaikille kaukajärveläisille, erityisesti lapsiperheille. Sitä järjestettiin 70- ja 80-luvuilla yleensä Kaukajärven seurakuntatalolla, aina silloin tällöin uimarannalla, mutta nyt on tapahtumapaikaksi vakiintunut Haiharan kartano.
Oravat ulkoilevat 20.2.
Tarkoitus on olla koko koloilta pihalla: lumilapion voi ottaa mukaan.
Posti toi lisää jäsenkortteja
Posti on tällä viikolla tuonut jäsenkortteja viime syksynä aloittaneille, uusille, jäsenille. Jäsenkortti on merkki siitä, että jäsenmaksuasiat ovat kunnossa. Sillä saa myös joitakin rahana partiokaupoissa. Jos korttia ei kuulu, ota yhteyttä lippukunnan jäsenrekisterivastaavaan eli Maarit Karoseen.
Rastimieheksi lauantaina 10.3. piirin kisoihin
Kaukapartio on mukana Hämeen Partiopiirin talvikisojen Hiihtiksen järjestelyissä. Kisat jouduttiin pakkasen vuoksi siirtämään, maaliskuussa yritetään uudestaan. Kaukapartiolla on vastuullaan kaikkiaan viisi rastia, joista neljälle tarvitaan vielä rastimiehiä. Rasteille voi ilmoittautua rastipäälliköille (etunimi.sukunimi@kaukapartio.fi), jotka osaavat kertoa tarkemmin aikatauluista ja tarpeesta.
Kaukapartio mukana Yhteisvastuukeräyksessä
Messukylän seurakunnan alueella toimivat lippukunnat osallistuvat lipaskerääjinä Yhteisvastuukeräykseen. Keräys tapahtuu seurakunnan alueella olevilla kauppakeskuksilla keskiviikkona 15.2. klo 17-20. Kaukapartio kerää Turtolan City-marketilla, Kaukajärven puoleisilla ovilla.
Kapalon deadline 26.2.
Kaukapartion pää-äänenkannattajan, Kapalon, seuraavan numeron 1/2012 deadline alkaa lähestyä. Valmiit jutut pitäisi toimittaa osoitteeseen kapalo(at)lilja.partio.fi tai suoraan päätoimittajalle. Vaikka Kaukapartiolla on usein päivittyvät nettisivut, Kapalo on edelleen se kaikkein tärkein media.
Vilskettä alakerrassa – ajatuksia partiolaisista seurakunnassa
Kapalossa on julkaistu juttusarjaa “ajatuksia”, jossa Riitta, entinen lippukunnanjohtaja (1999-2003), nykyinen perheenäiti, kertoo, miten erilaiselta moni juttu partiossa näyttää, kun on omia lapsia. Tämä juttu on julkaistu Kapalossa 4/2009, kun vanhempi lapsista oli neljän ja nuorempi kahdeksankuinen. Kun olin tulossa seurakuntatalolle eläköityvän papin läksiäisiin, vahtimestari tuli vastaan. Seurakuntatalon parkkipaikka oli jo täyttymässä ja väkeä tuli … Jatkuu
Lauantain 4.2. kisat peruttu
Piirin nettisivuilla näkyy ilmoitus, jonka mukaan viikonlopun kisat olisi peruttu / siirretty: Hiihtis-kisa peruttu pakkasen vuoksi Hiihtiksen kisapaikalle Kuruun on luvattu lauantaiaamuksi yli 30 astetta pakkasta, joten kisa perutaan. Järjestäjät selvittelevät partiotaitojen talvimestaruuskisalle uutta ajankohtaa – lisätietoja luvassa myöhemmin. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että rastimiehiäkään ei tarvita.
Rastimieheksi lauantaina 4.2. piirin kisoihin
Kaukapartio on mukana Hämeen Partiopiirin talvikisojen Hiihtiksen järjestelyihin. Kaukapartiolla on vastuullaan kaikkiaan viisi rastia, joista neljälle tarvitaan vielä rastimiehiä. Rasteille voi ilmoittautua rastipäälliköille (etunimi.sukunimi@kaukapartio.fi), jotka osaavat kertoa tarkemmin aikatauluista ja tarpeesta.

