Joulutauolla enkelikirkkoa ja kynttiläjätteen keräystä

Myyjäisten jälkeen alkaa Kaukapartiossakin joulutauko. Viikkotoiminta jatkuu johtajien tilastokokouksen jälkeen 12.1. alkavalla viikolla.

Joulun välipäivinä Kaukapartio näkyy kahdesti: MLL:n Messukylän osaston järjestätmässä enkelikirkossa viattomien lasten päivänä 28.12. kello 18.00 Kaukapartio kerää perinteisesti kolehdin. Mukaan voi tulla koko perheen voimin ja partioasuun pukeutuneet pääsevät kolehtia kantamaan: jos on liikaa innokkaita, niin aikuiset jäävät mielellään penkkiin.

PAKKASEN VUOKSI VASTA TIISTAINA 30.12. (piti olla maanantaina) suunnataan aamusta Vatialan hautausmaalle keräämään kynttiläjätettä kello 10-14. Tästä urakasta seurakuntayhtymä maksaa pienen korvauksen, mikä sekin menee kämppärahastoon. Mukaan voi tulla koko ajaksi tai sellaiseksi pätkäksi kuin sopii.

Mukaan kannattaa varata vaihtohanskat, pikkuevästä ja muki. Käytössämme on taukotila eväiden syöntiin sekä käsienpesumahdollisuus ja wc:t. Keittelemme Niihaman Saukkojen kanssa myös lämmintä mehua/glögiä kaikille talkoolaisille.

Mukaan voi lähteä koko perhe, mukavaa ulkoilua ja kinkun sulattelua!