Hiiohoi – Tarpojien kevätkisat 26.4.

Tarpojien kevätkisat järjestetään tänä vuonna Jämsässä. Kisat menevät päällekkäin Kaukapartion sudenpenturetken kanssa, joten johtajaikäiset tarpojat ja samoajat joutuvat valitsemaan, kumpaan osallistuvat. Kilpailu vie koko lauantain aamusta iltaan. Kilpailumaksuun sisältyvä ateria tarjoillaan kilpailun jälkeen. Kilpailun aikana vartio huolehtii eväistään itse.

Tarpojien lisäksi Kaukapartiossa TNT-pommeilla riittää ikä; nuoremmat samoajat voivat myös osallistua vartionjohtajina.
Kaukapartiolaiset voivat osallistua kilpailuun joko Vihreässä (poika- ja sekavartiot) tai Oranssissa (tyttövartiot) sarjassa. Osanottajien iät lasketaan kilpailuvuoden kuluessa täytetyin vuosin eli ikä on suoraan kilpailuvuosi miinus syntymävuosi.

Oranssi ja vihreä sarja. Kilpailuvartiona on lippukunnan jäsenistä koottu vartio, jossa on viisi 12–17-vuotiasta (syntymävuodet 1997-2002) jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 73 vuotta. Hinta 70 € /vartio + matkakulut piirin yhteiskuljetuksella.

Tehtäväluettelo löytyy Hämeen partiopiirin nettisivuilta (linkki). Se kannattaa käydä ajatuksella läpi ennen kilpailua. Tehtäväteemat ovat: Maassa, Ilmassa, Vedessä, Partiossa ja Vauhdissa.

Ilmoittautuminen kisaan hoidetaan niin, että ensin jokainen tarpoja / samoaja ilmoittautuu itse kisaan täyttämällä paperisen lomakkeen (linkki) ihan niin kuin retkille aina ilmoittaudutaan. Näistä ilmoittautuneista kootaan joukkueet. Jos samasta vartiosta ilmoittautuu viisi partiolaista, heistä tehdään yksi kilpailuvartio. Muuten pyritään kokoamaan mahdollisimman hyvin toimivat vartiot. Tarvittaessa voidaan koota vajaa vartio, joka osallistuu kilpailun ulkopuolella.

Ilmoittautumisaika päättyy tarpojilta ja samoajilta 20.3., jotta keritään koota vartiot ja ilmoittaa ne eteenpäin 28.3. mennessä. Varusteluettelot, yms. toimitetaan vartionjohtajille sähköpostitse.