Ilveksenpennut: salainen tehtävä

Nyt olikin tiedossa jotain erilaista, lausuttiin kyllä partiolupaus, mutta sen jälkeen sudenpennut saivat kuulla, että kukin pääsee vuorollaan Sannan kanssa viereiseen huoneeseen puuhailemaan jotakin jännittävää. Sillä aikaa muut tulisivat leikkimään kaikenlaisia juttuja.

Kerroimme, että olisi vuorossa pantomiimileikki, pitäisi arvata mitä ammattia toinen esittää. Sieltä tulikin oikein mestarillisia esityksiä, milloin oli partiolaista, lääkäriä, leipuria ja vaikka mitä. Lapset olivat todella innokkaita arvailemaan ja esittämään ammatteja, olisivat varmasti leikkineet pidempäänkin mutta lapput loppuivat pian. Tämän leikin aikana jo aika moni oli käynyt Sannan luona, kukaan ei saanut kertoa toisille mitä siellä oikein puuhailtiin, sai vain sanoa, että olipas kivaa tai olipas hauskaa… Muut olivat oikein pakahtua uteliaisuudesta kun eivät tienneet mitä oikein oli luvassa.

Toisen leikin vuoro, nyt olikin vuorossa formulat! Istuttiin piiriin ja otettiin kaksi erilaista teippirullaa, toinen rulla lähti toiselta puolelta piiriä ja toinen toiselta, sitten mahdollisimman nopeasti piti antaa rullaa vieressä istuvalle kaverille. Peli päättyy kun jompi kumpi rulla saavuttaa toisen. Sudenpennut suorastaan rakastivat tätä leikkiä, kuului naurunkiljahduksia ja muitakin huutoja kun annettiin rullaa eteenpäin ja kannustettiin kavereita.

Leikki oli niin nopea, että sen aikana ei ehtinyt kovin moni käydä tekemässä Sannan luona salaista tehtävää, mutta puhemajavan kanssa käydylle adventtikalenterikierrokselle tippuili tasaisesti sudenpentuja viereisestä huoneesta. Ehdittiin myös taas lukea ainakin kolme tai neljä pätkää Ella ja kaverit juhlatuulella kirjaa, sitten kello alkoikin olla jo niin paljon, että Sanna palasi salaiselta tehtävältä ja oli loppumenojen aika. Loppupiirin jälkeen kuitenkin jaettiin vielä leirilappu ja käytiin se läpi sudenpentujen kanssa. Ensimmäiseen yönyli retkeen ei ole enää kovin kauaa :)

Kalenterien ja korttien tilitystä oli sitten vielä ihan ihan viimeiseksi, oli hienoa kuunnella kun yksi sudenpentu selitti hyvin tarkasti äidilleen mitä leirille oikein otetaan mukaan ja kuinka sitä puhemajavaa oikein käytetään. Niin ja kai se salaisuuskin pitäisi paljastaa! Jokainen sudenpentu kävi vuorollaan Sannan kanssa veistelemässä makkartikkuja, eli puukkoharjoituksia siis.