Kaukapartio suuntaa kohti kesää

Kaukapartion kevätkauden toiminta huipentuu erilaisissa tapahtumissa. Maanantaina 13.5. paistettiin vaahtokarkkeja ja lättyjä Kaukajärven koulun pihatapahtumassa. Sunnuntaina 19.5 jatketaan vaahtokarkkien paistamista Levonmäen seurakuntatalon 10-vuotisjuhlissa. Viikkoa myöhemmin Kaukajärven seurakuntatalon 40-vuotisjuhliin nousee oikein näyttely Kaukapartion toiminnasta. Olemmehan olleet mukana alusta asti.

Kesällä 25.7.-2.8. Kaukapartio osallistuu Ilves 2013 The Movie -leirille ennätyksellisen isolla 92-päisellä leirijoukkueella (luvussa on mukana myös johtajien alle kouluikäisiä lapsia). Kaukapartiolaiset asuvat samassa savussa hervantalaisten Hervannan Hukkien ja Tervaksentekijöiden kanssa. Kokoonnumme yhteiseen savutapaamiseen tiistaina 4.6. kello 18.00. Tilaisuuteen on kutsuttu kaikki leirillelähtijät. Sudenpennuille ja heidän kotiväelleen jaetaan tietoa leiristä ja annetaan mahdollisuus kysellä. Isommat jaetaan leirivartioihin ja telttakuntiin. He pääsevät myös tekemään ennakkotehtäviä.

Viikkotoiminta lakkaa toukokuussa ennen koulujen loppumista. Syyskausi alkaa maanantaina 26.8. kello 18.00 perinteisellä ilmoittautumistilaisuudella.