Suunnittelu & matka Kilpisjärvelle
Kapan ja Hehun vaeltajat kävivät Norjassa valloittamassa tuntureita, pyydystämässä sopuleita ja kaatumassa kivikossa kesällä 2011. Reissusta onkin lupailtu matkakertomusta. Kertomus julkaistaan monessa osassa. Ensimmäisen osan teemana on automatka Kilpisjärvelle, yleinen suunnittelu ja vaelluksen kaksi ensimmäistä päivää.
Matka alkoi lauantaina 13.8.2011 kello neljän aikoihin aamulla Villen startatessa uhkean 70-luvun matkailuauton, Alman. Kyseisellä puumalla matkasimme käytännössä koko Suomen halki. Kuusihenkiseen porukkaamme kuuluivat Ville, Topi, Katri, Mikko, Marjo ja Late. Matka taittui Almalla yllättävän leppoisasti ja dieselkoneen tasainen hurina tuuditti osan matkustajista uneen. Aamulla olikin mukava heräillä matkailuauton perukoilta kahvin tuoksuun samalla Alman puskiessa takana ajavan Corollan tuulilasiin sankan savupilven.
Koimme sanoinkuvaamatonta yhtenäisyyden tunnetta muiden karavaanareiden kanssa saatuamme useita tervehdyksiä ja iloisia hymyjä vastaantulevilta kohtalontovereiltamme. Samaan aikaan tarjosimme apua muille matkalaisille vetäessämme perässämme jopa sadan auton letkaa. Matkatunnelmaan virittivät taustalla soiva YleX sekä Alman ammattitason äänentoistojärjestelmä. Kuskeilla oli lokoisat oltavat automme komentokeskuksessa ajattoman nahkaverhoilun ympäröimänä.
Saavuimme Kilpisjärvelle illalla ja ehdimme näkemään vilaukselta kuinka päivän viimeiset auringonsäteet osuivat Saanan rinteille. Nopeutimme aamun valmisteluita jakamalla aiemmin hankkimamme tarvikkeet ja pakkaamalla rinkat valmiiksi. Vaelluksen suunnittelu kuitenkin alkoi jo puolitoista vuotta aiemmin Villen ja Laurin tutkiessa kartoista eri kohde- ja reittimahdollisuuksia. Varsinainen reitti kehittyi pienin askelin kohti lopullista suunnitelmaa. Vaelluksen lähetessä valmisteluja tehtiin kiivaammin. Kartat ostettiin puoli vuotta aikaisemmin, mistä valmistelut konkretisoituivat ja oli selvää, että reissu toteutetaan. Reittiä hiottiin ja varusteita hankittiin, joista viimeiset muutamaa viikkoa ennen suunniteltua lähtöä.
[thethe-image-slider name=”Vallus IP osa1 – matka”]
Päivä 1 – 14.8.2011
Heräsimme lämpimästä Almasta ja ripeiden aamutoimien jälkeen olimmekin jo liikkeellä. Kalottireitti lähti heti nousemaan ja kymmenen minuutin kävelyn jälkeen törmäsimme ensimmäiseen paikalliseen, joka oli aamulenkillä koiransa kanssa käynyt pyörähtämässä Saanan huipulla. Cáhkáljávrellä pysähdyimme ottamaan lähtökuvan, jonka rannalla sattui myös ensimmäinen haaveri. Haaverista kuitenkin selvittiin urhean lääkintämiehemme Laurin avulla.
Päivän aikana saimme ensimmäisen kosketuksen Norjan puolelle, jolloin Lauri ja Katri tajusivat, että passia tai henkkareita ei tullut mukaan. Ei kauaakaan, kun olimme jo puurajan yläpuolella. Sanoimme hyvästit puille, joita emme tulisi näkemään moneen päivään. Tästä jatkoimme kohti Saarijärven autiotupaa, jossa päästiin viimeisen kerran ”posliinille”. Päivän lähetessä loppuaan saimme ensimmäisen kosketuksen rakkaan. Samalla löysimme sieltä täältä kivikkoa karsittuja koivukeppejä, joista saimme jo näköpiirissä olevalla yöpaikalla aikaan hyvät tulet.
Ensimmäinen yöpaikkamme Duolljehuhputláttu-järvi oli suojaisessa laaksossa, jonne kaikki joet laskivat. Telttapaikkamme oli tasaisella nurmella ja edessä avautui laakea hiekkapohjainen järvi, jossa kevyt tunturituuli liplatteli aaltoja kohti rantaamme. Ilta jatkui osan porukkaa istuessa nuotiolla, kun taas Ville ja Lauri yrittivät luovuttamatta kalastaa ruokaa illallispöytään. Kalaa kokeiltiin saada niin perinteisesti heitto-ongella kuin improvisoiduillakin keinoilla. Lopulta sinnikäs yrittäminen tuotti tulosta ja ensimmäinen kala lensi ylös tunturipurosta verkkopaareilla nostamalla. Loput kalat nousivat ylös vaihtelevalla tekniikalla ja viimeisen painoksi totesimme vaatimattoman vajaan yhden kilogramman. Kalat olivat nieriöitä. Saadut kalat laitettiin kuitenkin suolaan, jossa ne odottivat seuraava päivää.
[thethe-image-slider name=”Vaellus IP osa1 -pv1″]
Päivä 2 – 15.8.2011
Toinen päivä valkeni ja sää oli jälleen mitä mainioin. Matka jatkui Duolljehuhputláttu-järveltä länteen ja siitä puroa pitkin edelleen pohjoiseen. Aluksi maasto oli suhteellisen helppokulkuista. Illan kalareissu oli kuitenkin jättänyt jälkensä sillä Villen toinen jalka alkoi kiukuttelemaan. Eteenpäin jatkettiin siitä huolimatta. Altovaaran juurella pidettiin taukoa ja suoritettiin kevyttä paikkailua buranalla ja kylmägeelillä. Samalla edessä avautui suorastaan lohduttoman näköinen rakka, joka vaikutti jatkuvan loputtomiin.
Tauon yhteydessä Topi pyrki kantamaan kortensa kekoon ruoan hankinnassa ja onnistui pyydystämään sopulin. Aikaisemmista yrityksistä poiketen Topi ei tällä kertaa yrittänyt silittää sitä kepillä. Loputtoman rakan lisäksi kävi todella kova tuuli tarpoessamme kohti kaukana edessä siintävää Lossujärveä. Ennen sitä pysähdyimme kuitenkin paistamaan pyydystämämme kalat. Rakensimme liuskekivistä uunin, johon kuului tulipesä ja paistotaso, pienen karun kivisen järven rantaan.
Kivillä astelu jakoi mielipiteet: Marjo ei tykännyt yhtään ja Villeltä kuultiin kommentti: ”Mä nautin joka kivestä, jolle mä astun!” Lopulta muutaman kyyneleenkin jälkeen pääsimme pois rakalta ja Loassyhytalle Norjan puolelle tekemään ruokaa. Rajanylitys, vai pitäisikö sanoa alitus, meni mukavasti ryömimällä aidan alitse. Kävelyä jatkettiin ruuan jälkeen vielä puolituntia, kunnes sopiva yöpaikka löydettiin keskeltä deltaa.
[thethe-image-slider name=”Vaellus IP osa1 – pv2″]
