Aika maksaa jäsenmaksu

Jäsenmaksu maksaminen on edellytys partiotoimintaan osallistumiselle. Vain jäsenmaksunsa maksaneet ovat vakuutettuja ja saavat lehdet. Uudet jäsenet ovat vakuutettuja siitä hetkestä, kun heidän tietonsa ovat kirjattu jäsenrekisteriin, aina jäsenmaksun eräpäivään asti.

Partiossa maksetaan kolmea eri jäsenmaksua: yhtä keskusjärjestölle, toista piirille ja kolmatta lippukunnalle. Jos perheessä on useampi partiolainen heistä vanhin on 1. jäsen ja häntä nuoremmat alle 17-vuotiaat ovat 2. jäseniä. Kakkosjäsenten jäsenmaksu on jonkin verran pienempi eikä kakkosjäsen saa omaa lehteä.

Keskusjärjestö kerää koko jäsenmaksun ja tilittää siitä oikean osuuden piireille ja lippukunnille. Tänä vuonna teknisen vian vuoksi Kaukapartion oma jäsenmaksu (1. jäsen 8 euroa ja 2. jäsen 3 euroa) kerätään erillisillä laskuilla myöhemmin.